Weber Saint-Gobain - Official website of the company

weber FireRepair

Tulenkestävä korjausmassa

weber FireRepair
weber FireRepair

Uutuus

Tuotteen edut

  • Lämmönkestävyys +1300 °C
  • Helppo levittää ja asentaa
  • Soveltuu kaikkien tulisijojen korjauksiin
  • Turvallinen käyttää myös leivinuunien ja pihagrillien korjauksissa

Tulenkestävä massa pienten vanhojen vaurioituneiden puulämmitteisten tulipesien halkeamien ja kolojen paikkaukseen.

Tuotetiedot

Käyttökohteet

Puulämmitteisten takkojen, kiukaiden, leivinuunien ja liesien sekä muurattujen pihagrillien tulipesien pienten halkeamien, lohkeamien ja kolojen paikkaus.

Sideaine

Orgaanisia ja epäorgaanisia sideaineita

Tuotehyväksynnät

-

Dokumentit

Ominaisuudet

Tuotekuvaus

Valmista massaa n. 1 l / 2 kg:n pakkaus
Sideaine Orgaanisia ja epäorgaanisia sideaineita
Runkoaine Samotti ja kvartsi 0-1 mm
Paloluokka A1
Säilyvyysaika n. 24 kk valmistuspäivämäärästä (avaamaton pakkaus, kuiva tila)
Pakkaus 2 kg:n muovipussi.

Työohjeet

Käyttökohteet

Puulämmitteisten takkojen, kiukaiden, leivinuunien ja liesien sekä muurattujen pihagrillien tulipesien pienten halkeamien, lohkeamien ja kolojen paikkaus.

Alusta

Vauriokohdat puhdistetaan huolellisesti tuhkasta ja irtoaineksesta esim. teräsharjan avulla. Pöly poistetaan pölynimurilla tai harjalla, jonka jälkeen paikattava alue puhdistetaan vielä kostealla sienellä tai kankaalla. Vauriokohdan tulee olla hieman kostea ennen paikkaustyön aloittamista.

Sekoitus

Pussillinen (2 kg) kuivalaastia sekoitetaan 0,35-0,4 litraan puhdasta vettä. Sekoitetaan huolellisesti tasaiseksi tahnamaiseksi massaksi, esimerkiksi muurauskauhan avulla. Mikäli halutaan notkeampaa (juoksevaa) massaa, esim. vaakahalkeamien paikkaukseen, on sekoituksessa käytettävä vesimäärä n. 0,5 litraa/2 kg kuivalaastia. Sekoitusvälineiden ja -astioiden on oltava ehdottomasti puhtaita, sillä sementti, kalkki, rakennuspöly ym. epäpuhtaudet pieninäkin määrinä pilaavat massan! Massa on käyttövalmis heti sekoituksen jälkeen. Noin 10-30 min kuluessa massa alkaa jäykistyä, jolloin sen joukkoon voidaan lisätä hieman vettä. Maksimivesimäärää 0,5 litraa ei kuitenkaan saa ylittää! Massa säilyy avoimessa astiassa käyttökelpoisena n. 1 tunnin ensimmäisestä vedenlisäyksestä. Valmiiksi sekoitettu massa säilyy käyttökelpoisena tiivissä astiassa noin viikon.

Työohjeet

Paikkaus suositellaan tehtäväksi haaleaan tulisijaan, jolloin massa sitoutuu nopeasti. Massa levitetään tiiviiksi kerrokseksi vauriokohtaan teräs- tai kumilastalla. Massaa ei tule asentaa suoraan tulipesän metalliosien tai hormiliitoksen päälle, koska metallin laajeneminen on suurempaa kuin korjausmassan, vaan välissä tulee olla esim. soveltuva palovillaeriste.

Kertatäyttöpaksuus saa olla maksimissaan 10 mm. Jos halkeama tai railo on syvä, voidaan massa tehdä hieman notkeammaksi. Työvälineet puhdistetaan vedellä. Massa sitoutuu lopullisesti vasta tulisijaa lämmitettäessä. Suositeltu kuivumisaika ennen lämmitystä on vähintään 3 vrk. Ensimmäinen lämmitys on tehtävä varovasti!

Tuotekoodit

Tuotekoodit

EAN-koodi Pakkauskoko Pakkausyksikkö Pakkausta/lava
6415910031862 2 kg Muovipussi 216

 

 

Videot