Weber Saint-Gobain - Official website of the company

Saint-Gobain Finland mukana levittämässä hyvää joulumieltä

14 12 2017

Olemme mukana Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä joulumieli -keräyksessä. Kyseessä on jokavuotinen keräys kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi. Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti yhdessä Ylen Aamu-tv:n, Yle Radio Suomen ja Radio Vegan kanssa.

Hyvä Joulumieli -lahjakortit jaetaan Suomessa asuville vähävaraisille lapsiperheille, joilla on vaikea tilanne esimerkiksi työttömyyden, sairauden, ylivelkaantumisen, perheen pienituloisuuden tai jonkin kriisitilanteen vuoksi. Tänä vuonna keräys järjestetään jo 21. kerran ja keräystavoite on 2,1 miljoonaa euroa. Keräysvaroilla jaetaan hyvää joulumieltä 70 euron arvoisten lahjakorttien muodossa yhteensä 30 000 perheelle. Vuosien varrella keräyksellä on tuettu jo lähes 230 500 perhettä.

Lue lisää Hyvä joulumieli -keräyksestä.

Toivotamme rauhaisaa joulua ja hyvää joulumieltä kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme!